Vihdoin saivat alkuvuodesta romahtaneen aidan korjattua. Ja on muuten se remontissa ollut tienpätkäkin saatu avattua vihdoin, vallan mainio rallipätkä kuuluis olevan.
Peittojen tuuletusta on jo testattu ja hyvin aita ajaa senkin asian.
Haris/varakka löysi pihasta herkkuja..
~Chido
Olen lauantain Africa Dayn juhlinnan jälkeen ollut hurjan sosiaalinen ja päässä on tällä hetkellä meneillään kova suomi-englanti-shona-taistelu. Ehkä ne löytävät paikkansa pikkuhiljaa. Olen siis puhunut pitkästä aikaa suomea allaolevien kuvien tapahtuman aikaan sekä jälkeen, sillä tapahtumasta löytyi uusi tuttavuus.
Missä välissä mun pienistä tuli noin hyviä? Lähes kaksi tuntia jaksoivat tanssia, soittaa, laulaa ja näytellä.
Viisumihakemus jännittää myös. Nyt on ainakin järeämpiä aseita käytössä. Hurjasti on jo kutsuja erinäköisiin tapahtumiin Suomessa, että sikäli olis kiva päästä vaihtamaan mannerta. Vaikka tää nykyinen onkin paras.
~Chido
Puolisen vuotta sitten eräälle pariskunnalle syntyi ns. kolmen päivän vauva. Eli lasta rukoiltiin, nainen tuli raskaaksi, vauva kasvoi toisena päivänä kohdussa ja syntyi kolmantena. Nyt tämä vauva oli kuollut, lehdessä oli ollut eilen kuviakin, vaikka toimittajia ei paikan lähelle päästettykään.
Keskustelumme jatkui siitä eteenpäin (hetken pohdittuani, että on siinä äidin mahanahka ollut tiukoilla..) ja Oxx kysyi olenko nähnyt “goblins”. (Mitähän voisivat olla suomeksi, pahoja olentoja tms.) Nämä goblinsit voivat olla esim. sammakoita, käärmeitä, kasvejakin. Tarina kertoo käärmeestä, joka sylki riihikuivaa rahaa. Rahalla oli ostettu autoja yms. Vastalahjaksi tämä käärmeeksi naamioitunut goblin halusi ihmisen verta. Uuden auton omistaja tappoi perheenjäseniään maksaakseen verivelkansa. Eräs toinen henkilö taas oli vienyt ämpäreittäin ruokaa kukalle. (Tulee mieleen uhrilahjat.)
Oxxin eräs kaveri taas oli palkattu erääseen perheeseen yövartijaksi. Hänelle terotettiin, että hän ei missään nimessä saisi tulla portin sisäpuolelle, vaan pysyttävä aidan ulkopuolella. Yhtenä yönä talosta kuului epämääräistä rummutusta ja kaveri oli sitten hypännyt aidan yli tarkastamaan tilannetta. Koko perhe oli istunut alasti olohuoneessa ja isä rummutti. Tätä jatkui koko yön ja tulevina öinä, kunnes kaveri lopetti työt. Aamuisin perhe lähti omille teilleen, töihin ja kouluun.
Viime viikolla taas eräs nainen oli matkustanut maaseudulla mukanaan viisi pussia ihmisenlihaa.
Alkuvuodesta eräs opettaja oli antanut kahdelle koulunsa oppilaalle amuletit ja hetken päästä näille koululaisille alkoi kasvaa karvaa ja kulmahampaat, he muuttuivat apinoiksi. En muista mitä opettajalle kävi, vaikka lehtijutun luinkin, luultavasti erotettiin/erosi/lynkattiin, mutta seuraavana päivänä koulussa oli oppilaskato. Vanhemmat eivät uskaltaneet päästää lapsiaan kouluun. Olen myös lukenut tarinoita lapsen muuttumisesta käärmeeksi tms.
Puolitoista vuotta sitten jäi kiinni naisporukka, joka oli huumannut ja raiskannut miehiä saadakseen heidän spermaansa. Spermaa oli ilmeisesti tarkoitus käyttää noitumishommiin.
Kristinusko on täällä vahva, kirkkoja riittää (niistä joskus myöhemmin lisää), mutta noitiakin löytyy. Yleensä heitä pelätään, kuka tahansa voi olla noita, mutta kyllä ihmiset noitatohtoreihin joskus turvautuvatkin. Apua voi saada, mutta hintakin voi olla kova. Ja usein, jos ihmistä seuraa huono onni, aletaan epäillä noitien olleen asialla. Näin myös Oxx kommentoi viime viikonloppuna, kun kaverimme sisko jäi jo toistamiseen auton alle. Ehkä joku on noitunut hänet. Oxxin lettikampauksia aikoinaan availlessani irronneet hiukset kerättiin talteen ja hävitettiin asianmukaisesti, etteivät väärät henkilöt pääse niihin käsiksi.
Tämä voi kuulostaa nykysuomalaisen korvaan huvittavalta, mutta ei siitä niin kauan taida olla, kun Suomessakin noitiin uskottiin. On heitä Suomessa vieläkin, usko tai älä. 😉
~Chido
Lauantaina pääsin pitkästä aikaa seuraamaan poikien jalkapallopeliä. Tai no, itse peliä en ehtinyt niin pitkään katselemaan, mutta olin sentään mukana reissussa ja tuli taas yksi uusi kaupunginosa tutuksi.
Saavuimme paikalle hieman myöhässä ja huolestunut Oxx miettii miten saisi jonkun luvatta lainaamat nappulakenkänsä takaisin, että pääsisi itsekin kentälle.
Kengät vissiin saatiin napattua, kun ruoanhakureissulta palattua mies oli vauhdissa kentällä.
Nuorempaa yleisöä.. kaverin 3-vuotias poika oli mukana kentän reunalla.
Kotimatkaa teimme kaupungin kautta, auto tarvitsi varaosia.
Ilta venyi lopulta lähes yhdeksään ennenkuin olimme kotona, jossa odottikin ikävä yllätys. Sähkökatko taas kerran. Olimme molemmat todella nälkäisiä, mutta herra ehti simahtaa juuri ennenkuin sähköt palasivat, enkä saanut enää tarpeeksi hereille, että ruokaa olisi saanut tankattua. Kateellisena unenlahjoista..
Ps. Avioliittomme on vihdoin rekisteröity Suomessakin. Huraa!
~Chido
Shonakulttuurissa, niinkuin monessa muussakin afrikkalaisessa kulttuurissa, opetetaan lapset kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja eron esim. suomalaisten ja shonalasten välillä kyllä huomaa. Teini-ikäisetkin kuuntelevat ja osaavat käyttäytyä yleensä hyvin.
Kunnioituksen osoittaminen on tullut minullekin automaattiseksi. Taputan käsiäni yhteen tervehtiessäni vanhempia ihmisiä. Käsien yhteentaputtaminen kuuluu asiaan myös, jos joku antaa sinulle jotain. Tämä toimii kiitoksena.
Tervehtiminen ja kuulumisten kysyminen on tärkeää ja niinpä pelkkä “mitä kuuluu” ei riitä. Aamulla kysellään miten on herätty, päivällä ja illalla miten päivä on mennyt. Tervehdys on eri, jos edellisestä tapaamisesta on jo ehtinyt kulua aikaa. Toki rennompia mites hurisee kysymyksiäkin vaihdellaan tutumpien kanssa. Yleensä vastataan, että hyvää kuuluu, vaikka asiat ei niin hyvin olisikaan. Toki sitten voidaan jatkaa, että no, on tässä itseasiassa ollut vähän sellaista ja tällaista myös.
Kättelyllä on vahva asema myös, ja yleensä normaali eurooppalainen kädenpuristus jatkuu peukaloiden puristamisella tai peukalonpäiden vastakkain hieromisella. Perinteinen kädenpuristus koostuu itseasiassa 7 eri vaiheesta, joista arkielämässä näkyy vain lähinnä nuo kaksi mainitsemaani. Tai sitten nyrkkien yhteen lyöminen, kerran tai kolmesti, mutta se on enemmän kaveriporukoiden juttu. Kenenkään mummon tai papan kanssa en moista yrittäisi.
Ihmiset tuntuvat myöskin auttavan toisiaan pyyteettömämmin kuin Suomessa. Monella on tiukkaa esim. rahan suhteen, mutta silti he auttavat tarvittaessa vähistäänkin, joku kerta he saattavat itse olla avun tarpeessa. Vanhemmat auttavat lapsiaan rahallisesti tarvittaessa, vaikka he olisivat jo aikuisia, tietäen, että myöhemmin nämä lapset pitävät huolta heistä. Ja toki aikuiset lapset sitten kantavat kortensa kekoon, kun siihen pystyvät. Toki tämä on vähän pakkokin maassa, jossa sosiaaliturvaa ei ole.
Ompelimo.
~Chido
~Chido
Leijonalla on meidän perheessämme tärkeä rooli, sillä se on sekä miehen, että pojan toteemieläin. Toteemit kulkevat isältä lapsille. Taloudessamme ei siis syödä leijonanlihaa (ei se taida muutenkaan mikään yleisesti syötävä eläin olla) ja leijonaan liittyviä viittauksia kuulee usein.
(And Maya, if you happen to read this, tack för photos, which I borrowed without asking.)
Blaah, tylsistyn näitten turistien kaa..
Lemmikkileijona Oranje
Bonuksena Tapun kuvaamana; minä ja Tapun leijonanaamari. Tausta lisätty itse.
~Chido
Käveltyämme jalat kipeiksi putouksilla palasimme majapaikkaamme, jossa veljeni valmistautui illan safarille ja minä valmistauduin ruoanlaittoon. Ruoan jälkeen simahdin tyystin ja havahduin vasta veljen palattua puskasta.
Puskasta löytyi mm. leijonia.
Puskassa oli myöskin saanut ruokaa.
Majapaikastamme, sekä putouspuiston portilta löytyi hienoja puukaiverruksia.
Hyvinlevätyn yön jälkeen alkoi kotimatka, hieman kukonlaulua myöhemmin.
Matkalla poikkesimme pitämään lyhyen tauon Hwangen kansallispuistossa.
Matkantekoa rytmittää täällä säännöllisin välein poliisin tiesulut. Kannattaa pysyä hyvissä väleissä näiden tyyppien kanssa, bussikuskimmekin tarjoili poliisisedille ja -tädeille juotavaa bussin varastoista.
~Chido
Karibajärven keikan jälkeen suuntasimme kohti Viktorian putouksia. Lähdimme Hararesta puoli kahdeksan maissa aamulla kulkupelinämme 2-kerroksinen luksusbussi. Yhden aikaan iltapäivällä olimme puolivälissä matkaa, Bulawayossa, jossa vaihdoimme bussia.
Kello taisi olla lähempänä kahdeksaa illalla, kun saavuimme perille. Pimeässä lähdimme etsimään majapaikkaamme, mutta ensimmäinen backpacker’s lodge oli vesiperä (onneksi), varauksemme olikin kauempana olevalla lodgella. Sinne emme arvanneet enää pimeässä lähteä kävelemään, varsinkaan, kun ei mitään hajua suunnasta, joten otimme taksin.
Perillä huokasimme helpotuksesta, sillä paikka oli todella rauhallinen ja omistaja oli valmis auttamaan mitä ikinä tarvitsimmekaan.
Minä en ainakaan tarvinut muuta kuin suihkun (aah, sieltä tuli lämmintä vettä!) ja unta. Aamulla sitten uusin silmin liikenteeseen.
Viktorian putousten puistoalue on iso ja aikaa saa kulumaan monta tuntia. Tämä oli minulle toinen kerta, ensimmäisen vierailun sattuessa sadekauden loppuun, jolloin ei oikeastaan nähnyt juuri mitään ilmassa lentävän veden takia. Nyt osuimme kuivan kauden lopulle, joten maisemiakin näki.
Sadekaudella
Kuivalla kaudella.
Silta Zimbabwen ja Sambian rajalla.
Yritän toppuutella innokkaita kauppiaita sillalla. Heidän hinnoillaan ei tullut kauppoja.
Poliisikin “vahti”.
Putousten metsäaluetta. Sadekaudella tämä oli täysi viidakko, nyt viidakko rajoittui vain putousten välittömään läheisyyteen.
~Chido
Chinhoyin luolilta jatkoimme matkaa kohti Karibajärveä. Pysähdyimme ostamaan purtavaa Karoissa ja ostosreissun jälkeen veljeni kommentoi, että ei taida valkoisia paljon täällä näkyä, kun niin kovasti tuijotettiin. Ja minä en huomannut mitään, olen tainnut ehtiä tottumaan.
Karoista emme sitten pitkälle päässeetkään, kun auto alkoi pitää kummallista ääntä. Tienposkessa konsultoimme viisaampia puhelimitse ja sattuipa samaisella tienposkella olevan joku rekkakin korjauksen alla ja sieltä saimme lisäkorvia ääntä kuuntelemaan. Tuomiona ajokielto.
Mitäs sitten?
Noh, päätimme veljen kanssa jatkaa matkaa peukalokyydillä kuskimme suunnatessa takaisin Harareen samaisella metodilla.
Ensimmäinen kyyti järjestyi hyvin ja pääsimme turvallisesti Karibajärvelle johtavan tien risteykseen. Matkaa oli vielä jäljellä n.70 km ja iltapäivä alkoi kääntyä illan puoleen. Auton autoa ei tuntunut olevan liikkeellä, kunnes ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen mäkeä laskeutui menopeli, joka pysähtyi kohdallemme kysymättä. Eräs liikemies oli matkalla seminaariin Kariballe ja oli jo poiminut 2 muutakin liftaria kyytiinsä. Kyseinen herra oli kovin puhelias, tosin hyvin erilaisesta maailmasta kuin me. Enkä puhu nyt kulttuuritaustojemme eroista.
Määränpään lähestyessä pimeys (vaan ei viileys) laskeutui, mutta onneksi avulias kuskimme auttoi meitä etsimään myös majapaikan. Toisesta torpasta nappasi ja katto löytyi pään päälle.
Ennen päivällistä tutkailimme hieman tienoota seuranamme virtahepoja. (Näitten tyyppien kanssa on parasta pitää kunnon turvaväli.)
Nukkumisesta ei meinannut kuumuuden takia tulla mitään ja aamuauringon ensimmäisten säteiden valaistua maiseman säntäsimme rantaan.
Virtahepoja! Krokotiileja! Elefanttikin!
– Aww, kuinka söpö ja pieni.
– Joo, se on varmaan laitettu siihen houkuttimeksi, että kun menen sitä kuvaamaan, niin jorpakosta ponkaisee nälkäinen äitikroko kimppuun.
Aamun valjettua piti myös uusia kotiinpaluusuunnitelma. Safarireissu jäi nyt autottomana tekemättä ja erinäisten ongelmanratkaisukeskustelujen jälkeen päätimme käyttää kotimatkaan paikallisbusseja eli kombeja. Muita vaihtoehtoja sille päivälle ei enää olisi ollutkaan.
Matkantekoon menikin sitten koko loppupäivä. Välillä meinasi tehdä tiukkaa takaliston osalta, kun jouduin kahden penkin väliin ja istuin osin tyhjän päällä. Vaan hyvin lopulta meni ja kotona iltapalaa syödessä suunniteltiin jo seuraavaa reissua Viktorian putouksille.
~Chido
Zuva Rabuda 